maanantai 19. huhtikuuta 2010

Antropologia sodassa

"Anthropologists have traditionally had a pretty wonkish reputation, earnestly taking field notes while interviewing a tribal chief or lecturing in some college classroom about the intricacies of indigenous clan-systems. If the Pentagon has its way, though, more anthropologists will exchange their tweed for military fatigues and leave the halls of academe for the front lines. For the past two years, the U.S. military has embedded anthropologists and other social scientists with American troops in order to improve the Army's cultural IQ. But last week the American Anthropological Association (AAA) released a report coming out strongly against the program, saying that in both concept and application, it "can no longer be considered a legitimate professional exercise of anthropology." [LUE JUTTU LOPPUUN.]
Time (13.12.2009) kertoo antropologeista ja antropologian käytöstä sodassa. Lue oheinen juttu loppuun, kommentoi ja kerro lyhyesti (tai pitkästi) mitä mieltä olet (tai mitä sinulle tulee mieleen) asiasta.



9 kommenttia:

  1. Pikakommentti äkkivilkaisulla, luen myöhemmin vielä tarkemmin:

    Jutun alkupuolella sanotaan antropologien työstä seuraavaa: "On the ground in Iraq and Afghanistan, their job is to gather information and provide commanders with a greater understanding of the local population." Kylläpä tulee aika voimakkaat krysanteemi ja miekka - vakoiluvibat, samoin kuin lukemastani Kovats-Bernatin artikkelista osin. Onko eettistä julkaista tietoa josta voi olla (tai todennäköisesti on) haittaa tutkittaville? Varsinkin kun tässä tapauksessa "the anthropologists don't have full control over the information they gather"!

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen teksti ja aihe, jonka sävy saattoi olla hyvinkin erilainen lukijan näkökulmasta riippuen. Kuten jo maanantaina käsitellyt aiheet tutkimusetiikasta, niin tämäkin sai miettimään, että mikä todella on tärkeää ja kenen hyötyä pitäisi ajatella. Kenties täydellisessä maailmassa vallitsisi maailmanrauha ja onnelliset antropologit elelisivät tutkien kaikkea ja kaikkia vailla ongelmia ja täysin eettisesti. Näin ei kuitenkaan ole. Pitäisikö sitten elää sääntöjen vai suuremman hyödyn mukaan, vai jonkin muun.

    Tutkija minussa sanoo, että antropologeja ja tutkijoita pitäisi olla kaikkialla ja kaikkea pitäisi tutkia!
    Eri asia sitten se, mitä tutkimuksille ja tuloksille pitäisi tehdä. Pitäisikö kaikki arkaluonteisimmat tutkimukset laittaa vain säilytykseen ja avata vuosisatojen päästä. Olisiko niistä sitten enää mitään hyötyä. Ainakaan niitä ei voitaisi tuoreeltaan käyttää hyväksi.

    Jutussa kerrotaan, että Pentagon on tajunnut, että nykyään sodat voittaakseen täytyy olla myös tietoa kulttuurista. Aika rankan kuuloista, vaikka varmaan totta onkin. Rauhaa rakastava hippi minussa ihmettelee, että eikö kulttuurientuntemusta pitäisi korostaa jo aiemmassa vaiheessa ja ehkä vältyttäisiin konflikteilta kokonaan. Sitten tutkimuksetkin tuntuisivat enemmän antropologiselta tutkimukselta, eikä niinkään vakoilulta. Tietty jos saatua informaatiota käytetään siihen, että sen avulla väkivaltaa ja yhteenottoja saadaan vähennettyä, niin hyvä juttu. Eikö tutkijoiden omatuntoa sitten soimaa ollenkaan se, että eivät tiedä tarkkaan, että mihin heidän kerämäänsä informaatiota on käytetty? Itse ainakin menettäisin yöuneni. No, kuten tekstin lopussakin mainitaan, niin valinta on yksilön.

    Toisaaalta, vaikka kuinka pohdittaisiin tässäkin yhteydessä etiikkaa ja sopimuksia, niin eikös sodassa ja rakkaudessa kaikki ole sallittua, vai onko?

    VastaaPoista
  3. Melko nopeasti juttu läpi luettuna aika samanlaisia tuntemuksia minussakin tuo teksti herätti kuin Sinissä ja Erjassakin. Eli siis aika ristiriitaiset on mietteet.

    Tuntuu toisaalta tyhmältä lähteä rankalla kädellä itse moralisoimaan tilannetta, kun ei ole aavistustakaan millaista on olla itse paikan päällä. Kuten eilisellä luennollakin tuli monesti ilmi, eettiset käytännöt pitäisi soveltaa aina tapauskohtaisesti, joten tältä kannalta en lähtisi tapausta heti tuomitsemaan. Vaikka ajatus siitä, että antropologiaa käytettäisiin sotavälineenä, itsessäni aiheuttaakin puistatusta. Se rauhaa rakastava hippi minussakin nousee ja miettii juurikin, että josko niitä kulttuureja pyrittäisiin kuitenkin ymmärtämään jo ennen sotaan lähtemistä… Mutta siis helppo moralisoida täältä kotikoneelta käsin, kun ei voi itse edes arvailla millainen tilanne todellisuudessa on.

    Itselläni pisti myös silmään tuo Sinin mainitsema "vakoilu". Eli ketä tässä nyt sitten tuetaan ja millä tavalla? Ja tästä jälleen tulee mieleen se mistä eilenkin oli puhetta eli milloin antropologi jää taustalle ja ihminen astuu kuvioihin. Voiko sitä ihan oikeasti puhtaalla omatunnolla kerätä tietoa tieteen nimissä antropologina ja sinisilmäisesti luovuttaa sotajoukoille tietämättä mihin tietoa saatetaan käyttää?

    Mitään kovin selkeää mielipidettä en ainakaan itse osaa näin äkkiseltään muodostaa ainakaan pelkästään tuon tekstin perusteella. Hienoa että antropologiaa ihan oikeasti käytetään hyödyksi mutta, onko tämä sitten se oikea tapa niin siitä en tiedä.

    VastaaPoista
  4. Komppaan aika pitkälle Sinin, Erjan ja Sarin mielipiteitä. Juuri mietitytti tutkittavien oikeudet ja "vakoilu" sekä se, miten tutkimukseen ylipäätään vaikuttaa se, mille instanssille töitä tehdään. Vaikka ei kai tutkimus ikinä voi olla täysin riippumatonta. Toisaalta, jos tietoja käytetään nimenomaan niikuin artikkelissa sanotaan, että
    "to gather information and provide commanders with a greater understanding of the local population, reducing the need for lethal force by helping the Army determine the needs of the community" niin eihän siinä ole mitään pahaa. Toisaalta väärinkäytön riski on varmaan suuri, kun vastaavaa historiaakin löytyy.

    VastaaPoista
  5. Itse olen ko. toimintaa vastaan, sellaisena kuin se on artikkelissa mainittu. Mutta minulla onkin jo pitkään alkanut hälytyskellot soimaan siinä vaiheessa, kun rahoittaja on joku muu kuin tieteenalaa itseensä koskeva organisaatio ja erityisesti iso sellainen. Ongelmahan on se, että silloin haetaan juuri tietynlaista tietoa, tukemaan tietynlaista mielikuvaa ja toimintaa. Esimerkiksi: Yhtiö X saattaa tehdä kulttuurisen tutkimuksen Kazakstanissa saadakseen selville mikä herättää kazakstanilaisten sympatiat, ja siten toimii hyvänä houkuttimena mainoksissa Kazakstanissa. Ei hyvä. Tietoa ei tuolloin katsota holistisesti, eikä sen perimmäinen tarkoitus ole avartaa katsomusta kulttuurista, vaan toimia tavallaan täsmäaseena.

    Olen samaa mieltä, että kulttuureja pitäisi tutkia enemmän - itse hyvin kiinnostuneena konflikteista ja sotatiloista haluaisin nähdä niitä tutkittavan huomattavasti nykyistä enemmän. Ehkä ratkaisu olisi siis se, että tutkija menisi edustamaan itseään kentälle, tarkoittaen, ettei häntä lähetä sinne mikään muu kuin oma halu tutkia kenttää ja julkaista siitä tutkimuksia - graduna, väitöskirjana tai muuna kulttuuri-instituutioiden tukemana tutkielmana. Rahoitus on ongelma, mutta luulen kentällepääsyn vaikeuden tuottavan eettisempää tutkimusta kuin houkutteleva rahapalkkio: jos kyseessä on elämäntapa tai kutsumus, eikä työ, harvemmin lankeaa "teen vain työtäni" ajattelumalliin, vai?

    Olen myös sitä mieltä, että sotilaiden tulisi ehdottomasti ymmärtää heitä ympäröivää kulttuuria, jolloin pitäisi tehdä pakolliseksi jonkin sortin kulttuuritapakoulutus kaikille kenttäsotilaille. Ehkä heille jo pidetäänkin sellaista, en tiedä. Jos pidetään, mihin antropologeja sitten enää tarvitaan kentällä? Mikseivät sotilaat toimi, kuten heitä on koulutettu?

    Voi tosin hyvin olla, että olen hyvin naivi ajatuksissani, enkä näe metsää puilta. Se, ettei kyseiseen toimintaan ole kuitenkaan lähtenyt monia koulutettuja antropologeja, kertoo varmasti myös heidän omasta moraalisesta dilemmastaan ko. tutkimuksen suhteen sekä pelostaan tulla hyväksikäytetyksi.

    VastaaPoista
  6. Vaikka AAA:n eettiset ohjeet ovat vain ohjeita, olen ymmärtänyt, että niillä on painoarvoa antropologien tiedeyhteisössä. Tuo AAA:n kannanotto antropologien hyödyntämiseen sotastrategiassa on vahva kannanotto, kuitenkin jo vaikka tässä kommentaattoreilla ei ole selvää mielipidettä siitä, miten asiaan pitäisi suhtautua. Samoin itse tajusin jutun luettuani, että asia ei olekaan niin yksinkertainen kuin olin ajatellut eli tuntenut vastenmielisyyttä antropologian häpäisemisestä!

    Tiedemaailma on kyllä monelta alalta hyvin sotkeutunut sotapolitiikkaan, mutta erityisesti humanistisen antropologian kohdalla täytyy sanoa, että armeijaan sotkeutuminen on kuitenkin mielestäni liikaa.

    Mutta, tieteellinen toiminta ei ole riippumatonta ja usein soveltava antropologia on ihan avoimesti jotain asiaa ajavaa. Vaikea perustella, miksi laitan tähän rajan, minulla on vain suuri epäluottamus militaristiseen voimankäyttöön ja suurvaltapolitiikkaa kohtaan: sotaan on lähdetty pääasiassa voittamaan ja kaikki muu on silloin toissijaista. Niinpä kauniit puheet väkivallan välttämisestä antropologien avulla epäilyttävät suuresti.

    VastaaPoista
  7. Pasifisti minussa vastustaa kaikkia sotatoimia ja erityisesti antropologien osallistumista siihen. Realisti minussa ymmärtää ettei asia ole niin yksinkertainen, kuten edellisissä kommenteissakin on mainittu.

    Tämä on kyllä klassinen "toisaalta ja toisaalta" tilanne. Toisaalta olisi hienoa jos tämä todella toimisi niin kuin väittävät: että tietoa käytetään ainoastaan siihen tarkoitukseen että vältyttäisiin turhilta ihmisuhreilta (mitä mielestäni sodassa on kaikki kuolemat). Epäilyttää kuitenkin, että antropologien avulla voidaan iskeä yhteiskuntien/yhteisöjen "arkaan paikkaan" ja saada enemmän valtaa tiedon avulla. Valitettava tosiasiahan on, että suurin osa nykyisten sotien uhreista on siviilejä.

    Piis & lööv kaikille

    Johanna H.

    VastaaPoista
  8. "I hope that he will eventually leave a greater legacy in the discipline of anthropology once the discipline itself realizes that maybe the real future of anthropology is in doing anthropology for... to help indigenous cultures rather than to try and take advantage of them."

    Näin sanoo eräs antropologi legendaarisesta Tom Harrisonista, paljasjalkaisesta antropologista, joka toisen maailmansodan aikaan johti omaa yksikköään muistaakseni Burman viidakoissa (saattoi olla samaa poppoota artikkelissa mainitun Edmund Leachin yksikön kanssa). Harrison sai muiden urotöidensä ohella paikallisen heimon aloittamaan uudestaan pääkallonmetsästyksen, mikä johti siihen, että viidakon tuntevat paikalliset aiheuttivat japanilaisille sotilaille kymmenkertaisia miestappioita. Kun teillä on aikaa, suosittelen ehdottomasti katsomaan BBC:n tekemän dokumentin "Tom Harrison: The Barefoot Anthropologist". Se on ylivoimaisesti kiehtovin henkilökuva, jonka olen tiedeyhteisön jäsenestä koskaan nähnyt. Linkki YouTuben playlistiin, jossa koko leffa on katsottavissa:

    http://www.youtube.com/view_play_list?p=B8B92A9C064DA428

    Sini tuli maininneeksi jo Krysanteemin ja miekan. Antroproffa John Ertlin sanoin 'I love and hate it at the same time.' Omassa lajissaan Ruth Benedictin kirja on ylittämätön ja sisältää käsittämättömän uskottavia yleistyksiä japanilaisesta luonteenlaadusta. Kun vielä ottaa huomioon, että Benedictus Sanctus Maximus ei koskaan astunut Japanin kamaralle kirjan tekoprosessin aikana, hänen saavutuksensa on huima. Kuten artikkelissa taidettiin mainita, oli Benedictin ansiota, että miehitysvalta ymmärsi jättää keisarin symboliseksi valtionjohtajaksi: japanilaiset laskivat aseet heti ja alistuivat uuteen valtaan, kun keisari kielsi radiopuheessa olevansa elävä jumala. Voidaan hyvällä syyllä sanoa, että kulttuuriantropologinen tutkimus on myötävaikuttanut suuresti onnistuneeseen ja rauhalliseen miehitysvaltaan Japanissa.

    Mitä antropologiasta sodassa pitäisi sitten olla viime kädessä mieltä? Hilla ehdottaa, että tutkija edustaisi kentällä vain omaa itseään myös konflikteja ja sotaa tutkiessaan, mutta tämähän on käytännössä täysin mahdotonta, ellei halua päätyä sinkkiarkussa rahtilennolla kotiin. Latenttikin sotatilanne on silti sotatilanne, jossa vakavan loukkaantumisen ja kuoleman riski on suuri. Sota-antropologin on aivan pakko olla jomman kumman osapuolen suosiossa ja suojeluksessa, ei siitä vaan mihinkään pääse.

    Oma näkemykseni on, että eettisistä huolenaiheista huolimatta antropologien tulisi tehdä huomattavasti enemmän soveltavaa tutkimusta. Jos Afganistassa toimineen prikaatin kohtaamat väkivaltaiset tilanteet todella vähenivät 60-70% antropologin kaltaisen asiantuntijan ansioista, eikö tämä ole ontologisesti positiivinen asia? Montgomery McFaten lainaus "the discipline has become hermetically sealed within its ivory tower" pitää NIIN paikkansa. Olemme nössöjä hörhöilijöitä ja haluamme viime kädessä vain väistää kaiken vastuun. Sodassa ei voida välttää inhimillistä tragediaa, mutta se voidaan ja pitää pyrkiä minimoimaan, missä antropologialla on oikein sovellettuna selvä mahdollisuus tehdä konkreettista hyvää.

    VastaaPoista
  9. Kuvatun kaltaista toimintaa ei AAA:n raportin mukaan voi pitää oikeutettuna ja ammattimaisena antropologiana. Kyse on kuitenkin sodasta, (ainakin Yhdysvaltojen mielestä), eli miettiikö sodanjohto välttämättä asiaa tältä kantilta? Eikö heille ole tärkeimpiä muut seikat kun tappamisen reiluus? (En tosin ole tarkemmin perillä nykyaikaisen sodankäynnin kunniasäännöistä...) Tämä nyt riippumatta siitä, miten innokkaasti HTS:n edustajat pyrkivät oikeuttamaan toimintaa tai kiistämään sen tuottaman informaation ”väärinkäytön”.

    Itse asiassa jo projektin nimi (Human Terrain System) kertoo, (ainakin jos sen haluaa niin tulkita), tietystä suhtautumisesta paikallisiin; heitä pidetään maastoon verrattavana ympäristön elementtinä. Tarkoittaako tämä myös elementin käyttämistä hyödyksi itse taistelutilanteessa? Ja jos tarkoittaa, niin välittävätkö projektiin osallistuvat tutkijat asiasta? Meneekö kukaan tällaiseen mukaan ihan sinisilmäisesti? Ja eikö armeija voi ainakin ajan kanssa alkaa käyttää ”omia” tutkijoitaan. Tämän alkuhan on jo artikkelista nähtävissä.

    Ja mitenhän jos Suomi olisi sodassa (on aika paljonkin eri asia, mutta teoriassa), olisiko yhtä helppoa nähdä ja pitää tärkeinä ilmiön eettisiä ongelmia?

    Omasta mielestäni homma toki kuulostaa eettisesti epäilyttävältä, mutta "sota on julmaa". Toisaalta, kuten Petteri totesi, väkivallan väheneminen on sodassakin positiivinen asia.

    VastaaPoista