torstai 22. huhtikuuta 2010

Tiivistelmä keskustelusta 19.4.

Vastauksia pohdintatehtäviin

  1. Millä alueilla juuri tällä hetkellä olisi tärkeää tehdä tutkimusta ja miten totuttuja metodeja ja etiikkaa joutuisi siellä muokkaamaan?

Tärkeiksi tutkimuskohteiksi mainittiin mm. poliittisen ääriryhmät, fundamentalistit ja alueet, joilla käydään sotaa. Sota-alueiden tutkimisessa on lähtökohtaisesti kyseenalaista, voiko alueelle ylipäätään mennä ja vaikka voi, haluaako kukaan mennä tutkimaan epävakaata aluetta. Vertailukohtana mainittiin Yhdysvaltojen sotajoukkojen mukana kulkevat toimittajat, joiden tuottama tieto on perin yksipuolista.

Kentän olosuhteet – erityisesti väkivaltaisuus - voivat tulla myös yllätyksenä, kuten toisessa artikkelissa tapahtui. Onko kyse aina taustatutkimuksen vai saatavilla olevan tiedon puutteellisuudesta?


Pohdimme myös keskustelun ulkopuolella maantieteellisiä tutkimuksellisesti kiinnostavia alueita, jotka ovat arvaamattomia: Turkki ja Kurdistan, Israel ja Palestiina, Iran sekä Irak.

Ei-väkivaltaisista, mutta metodien ja tutkimusetiikan uudelleenpohtimista vaativista alueista, joita olisi tärkeää tutkia, tuli meille mieleen Pohjois-Korea. Keskustelussa nousi esille myös Kiina ja sen sananvapaus- ja demokratiatilanteen tutkiminen.


  1. Jos totutut keinot tiedon tallentamiseen puuttuvat, miten tutkimuksesta tehdään uskottava?

Tutkimus, jossa ei ole voitu tallentaa mitään eikä pääsääntöisesti tehdä edes muistiinpanoja, koettiin hyvin ongelmallisena uskottavuuden kannalta. Etnologian – kuten ei muidenkaan tieteenalojen – uskottavuutta tieteenä ei varmasti edistä tutkimus, jossa tutkija ulkomuistista ja itsereflektoiden kertoo oleskelustaan kentällä. Ainoana mahdollisena ulospääsytienä mainittiin useamman tutkimusavustajan käyttö, jolloin tieto ei perustu yhden henkilön muistiin.


  1. Mitä hyötyä kirjoittajien ajatuksista voisi olla muussa kuin väkivallan tutkimisessa?

Paikallisetiikkaa ja tilannekohtaista toimintaa pidettiin hyvänä käytäntönä kaikessa etnologisessa tutkimuksessa. Informanttien kuunteleminen ja huomioiminen enemmän ei ole vain väkivaltaiselle alueelle soveltuvaa eettistä toimintaa, vaan auttaa jokaisella kentällä.


AAA:n eettisen koodiston käsitys tutkijan ja tutkittavan suhteesta on toisen kirjoittajan mielestä kolonialismin perintöä, joka nostettiin ilmi myös keskustelussa – osa AAA:n koodistosta vaikutti ”vanhahtavalta”, joskin koodistoa on viimeaikoina päivitetty. Kokonaisvastuu kenttätyötilanteesta ja sen hallinnasta ei kuitenkaan ole vain tutkijalla, vaan informantti on itse paras turvallisuutensa suojelija ja siten joissain tapauksissa myös paras tutkijan turvallisuuden suojelija.


MUITA HUOMIOITA

Puolen valinta kentällä

Tutkija asettuu epästabiililla kentällä automaattisesti jonkun puolelle aloittaessaan tutkimuksensa heistä tai asuessaan heidän kanssaan. Samalla hän asettuu tahtomattaan toisia vastaan. Tilanteesta riippuen tutkijalle voi myöhemmin olla mahdotonta enää tutkia vastakkaista puolta kentällä. Usein tutkija päätyy myös informanttien silmissä edustamaan jotakin, jota ei itse koe edustavansa.


Kantaaottava antropolgia?

Kantaaottavat antropologit ovat harvassa. Militanttiantropologia?

Missä menee antropologin ja ihmisyyden raja? Täytyykö antropologin seurata sivusta väkivaltatilannetta puuttumatta siihen itse? Väkivaltaa tutkittaessa omatunto voi olla paras eettinen mittari. Kumpi on enemmän oikein, estää yksittäisen ihmisen kärsimys vai tuottaa tutkimustietoa, joka paljastaa vääryyden laajalle ihmisjoukolle ja päättäjille?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti