maanantai 24. toukokuuta 2010

Visuaalisen antropologian pohdintatehtävät

Tässä vielä tämän päivän pohdintatehtävät:

1. Emisistinen ja etisistinen lähestysmistapa visuaalisessa antropologiassa: hyvät ja huonot puolet. (Erityisesti kuvaajan näkökulma eli erot jos kuvaajana on tutkija tai paikallinen.)

2. For Whom and for What? - Ketä varten ja miksi tehdä elokuvia ja/tai tutkimusta?

7 kommenttia:

  1. Ryhmä Matalapaine (Johanna, Jyri, Petteri, Sanni ja Sini) keskusteli kaikesta ja välillä myös asiasta kaiken keskinäisen kettuilun lomassa. Natiivi ja tutkija kiinnittävät luonnollisesti huomiota erilaisiin asioihin, mutta yleispätevää ennustetta näistä asioista ei voi antaa. Natiivit kiinnittänevät huomiota itselleen tärkeisiin ja kenties läheisiin asioihin, mutta ottavat kulttuurinsa usein annettuna ja aliselittävät kaikkea. Tutkija paneutunee asioihin laajemmin ja tarkastee eritoten asioita, joita natiivit pitävät itsestäänselvyyksinä (tai ainakin hyvän etnografin tulisi tehdä näin). Tutkijalla on haaste ymmärtää, kun taas paikallisilla katsella itseään ainakin välillä ulkopuolisin silmin.

    Nanook of the North [http://www.imdb.com/title/tt0013427/] nostettiin esimerkiksi keskustelussa. Se oli aikanaan 1920-luvulla valtaisa yleisömenestys ja mahdollisti ohjaaja Flahertyn tekemään muita etnografisia elokuvia. Vaikka elokuvaa voi syyttää inuiittien eksotisoimisesta / [insert kieliopillisesti oikea termi], sen sivistäviä mahdollisuuksia ei tule ylenkatsoa. Etnografisille elokuville nähtiin keskustelussa laajempaa yhteiskunnallista tilausta. Teatterilevityskelpoisuuden ei tarvitse välttämättä tarkoittaa huonoa tieteellistä pohjaa, vaikka yleisön kosiskeluun tulee suhtautua aina riittävällä varauksella.

    VastaaPoista
  2. Hyviä ajatuksia Matalapaineelta. Kiitoksia myös Nanookin linkistä. Siitä itse asiassa muistin kuinka ent. kulttuuriantropologian apulaisprofessori Tom Selänniemi näytti meille aikoinaan Kustaa Vilkunan kansatieteellisiä filmejä. Ne ovat erinomaista aineistoa suomalaisesta maalaiskulttuurista, mutta myös osa kansakunnan rakentamista eli niillä oli merkittävä poliittinen tehtävä esittää "normisuomalainen" talonpoika (ja -tyttö) lähes sankarillisessa valossa.

    Ilokseni muuten juuri huomasin, että Vilkunan filmisarja on vapaasti katsottavissa osoitteessa http://www.kansatieteellisetfilmit.fi.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Jukalle mahtavasta linkistä!

    Keskustelussamme tiimi Matalapaine pohti myös sitä että kenelle antropologisia elokuvia tehdään? Valitettavan pienen yleisönhän ne saavat. Keskustelussani Pezquiton kanssa puhuimme myös joku aika sitten Yleltä tuleen etnografisen elokuvan Himalajan vuoristokylän ihmisistä, dokumentin nimi ei vaan muistu mieleen. Petterin mielestä elokuva oli loistava, itse taistelin nukahtamista vastaan sen jälkeen kun oli 10 minuuttia kuvattu mummoa kuokkimassa niittyä.

    T: Johanna H.

    VastaaPoista
  4. Dokkarin nimi on Himalaja, naisten maa. Ja se mummo kuoli vain pari päivää viimeisen heinänkorjuunsa jälkeen *sniff*

    http://www.filmfestivallessinia.it/en/films/competition-2009/himalaya-la-terre-des-femmes/himalaya-la-terre-des-femmes_2_334_174_0.html

    Leffa on ranskalaisen etnologin Marianne Chaudin käsialaa. Katsokaa ihmeessä, jos tulee vielä tilaisuus. Yle Areenan esitysoikeus on jo loppunut.

    VastaaPoista
  5. Minäkin katsoin osan dokumenttia. Vaikutuksen siinä teki vähäinen eksotisoinnin [kyllä, on se ihan oikea sana] määrä. Olin myös hyvin kateellinen etnologin kielitaidosta. Tyyppi oli perehtynyt asiaansa.

    VastaaPoista
  6. Chaudin kielitaidosta vielä, että dokkari on siinäkin suhteessa erittäin rehellinen ja avoin. Tutkijahan joutui välillä kysymään uudestaan asioita, kun ei ensimmäisellä kerralla läheskään aina ymmärtänyt kaikkea paksusta murteesta. Suorastaan rohkaisevaa moinen, ettei tarvitse täysi guru olla haastisten tekemiseen vieraalla kielellä. Silti Japanissa ollessani iski monesti välillä ikävä realismi, että 'ketä mä oikein tässä yritän fuulata, eihän tätä kieltä voi ikuna sisäistää' :D

    VastaaPoista
  7. Hiukan kyynisesti voisi sanoa, että haastateltavan ymmärtäminen on pieni asia etnografian "holistisessa ja kontrolloidussa impressionismissa".

    Ylipäätään etnografiassa kannattaa alentaa itsensä, että voisi ylentää. Pitää luetella kaikki mikä meni mönkään ja missä oli ongelmia. Silloin viestii olevansa itsekriittinen tutkija. Tällähän sanotaan rivien välistä, että osaa myös suhtautua tutkimuskohteeseensa analyyttisellä terävyydellä.

    Ehkä etnografin motto voisikin tulla Nietzscheltä: "Ihminen, joka halveksii itseään, kunnioittaa samalla itseään itsensä halveksijana." (Tai jotain sinne päin.)

    VastaaPoista